31.12.2014

Vuosi 2014 tiivistettynä

Ajattelin kirjoittaa tähänkin blogiin hieman muisteloa siitä, millainen vuosi 2014 on ollut ja mitkä asiat ovat jääneet parhaiten mieleen.

Aloin vasta vuoden 2014 aikana myymään keppareita hieman aktiivisemmin. Ennenkin olen niitä yrittänyt myydä, mutta en oikein saanut niitä kaupaksi, vaikka hintakaan ei mielestäni kovin suuri ollut.

Tammikuu
Tammikuussa huomasin, että vuoden 2013 jouluna julkaisemaani postaukseen oli tullut kommentteja ja olin myös saanut pari s.postia myyntikeppihevosiin liittyen. En silloin pitänyt kiirettä niiden myynnin suhteen, sillä ajattelin vaan että "enhän ole oikein ennenkään saanut näitä kaupaksi". Toisin kuitenkin kävi. Laitoin 12 hevosta varusteineen myyntiin ja boom, kaikki meni kaupaksi parissa kuukaudessa (yhden vedin pois myynnistä, koska sillä oli liikaa tunnearvoa) ja suurin osa vielä tämän blogin kautta. En voinut uskoa silmiäni. Blogillanikin taisi siihen aikaan olla vaan jotain 4 lukijaa.

Sain noiden myyntihevosten jälkeen vielä usealta henkilöltä kyselyitä siitä, milloin tulee seuraava myyntiin. Olin totaalisen äimistynyt.

ST Golden Creamfall "Ristiina"

Tämän kaverin oikeaa nimeä en muista, mutta kyseessä taisi olla aasi, jonka kutsumanimi oli Fredrika

ST Haughty Gazer eli Kalle. Kallella oli monta ostajaehdokasta, mutta kaikki vaan peruivat ja peruivat. Sain Kallen kaupaksi vasta huhtikuussa.

ST Peikkopoika! Muistan vieläkin, kuinka tuskallista tätä oli ommella.

Vanessa

W.M Only One eli Lina

Red Blood KRW eli Booli oli aikoinaan yksi silmäteristäni. Se kävi kerran jopa IRL kisoissa kanssani.

Golden Rival eli Rivali

North Wind eli Reino

ST Alidaar eli Ali. Alin vedin pois myynnistä, koska sillä oli liikaa tunnearvoa. Aika uskomatonta, sillä joskus aikoinaan tein Alin juurikin myyntiä varten, mutta koskaan en saanut sitä myytyä. Sitten yllättäen ihastun siihen ja lopulta se onkin suosikkihevoseni, vaikkei se ulkonäöllisesti olekaan kedon kaunein kukkanen.

ST Gabriel eli Kapu. Ainoa hevonen, jonka myyntiä kadun hieman vielä tänäkin päivänä. Kapuun liittyy vaan niin paljon hyviä muistoja. Olen kuitenkin onnellinen, että Kapu pääsi kotiin, jossa sille on käyttöä, eikä pölyynny täällä minun huoneeni nurkissa.

W.M Arrowhead eli Heidi


Helmikuu
Kaikki oli liian hyvää ollakseen totta ja niinpä pari henkilöä päättikin sitten perua hevosensa oston (+meinasin tulla huijatuksi). Olin koko jupakan takia todella tympääntynyt. Päätin helmikuussa myös tehdä valmiiksi sellaisia hevosia, joiden tekemisen olin aloittanut jo aiempina vuosina, mutta jättänyt kuitenkin jostain syystä kesken.
ST Endless Summer, eli Etna

Pakkasukko eli Patu
Stormguard eli Stiina

Maaliskuu
Myös maaliskuussa jatkoin noiden edellisinä vuosina kesken jääneiden hevosten tekemistä. Upotin myös kirjavalle hevoselle ensimmäistä kertaa ikinä laikut. Tiesin kyllä teoriassa miten upottaminen tapahtuu, mutta en ollut aiemmin saanut aikaiseksi testata.
Tilari
Tiedoton

Tiedoton

Huhtukuu
Huhtikuussa olin laiska ompelija ja tein vaan kaksi kepparia, tosin toinen niistä oli hieman pidempi projekti. Tein ensimmäistä kertaa harmaankimon (eli värjäsin kankaan itse). Mielestäni hevonen onnistui tosi hyvin. Laitoin harmaankimon tosin vasta myöhemmin myyntiin.
Toinen tekemäni hevonen oli tiedoton, jolle tuli mukaan suitset.

Tiedoton

Harmaankimo poni nimeltään Luster

Toukokuu
Toukokuussa päätin, että laitan useamman kepparin kerralla myyntiin. Minulla oli seitsemän keskeneräistä kepparia ja joka viikonloppu kun tulin Rovaniemeltä kotiin, en tehnyt mitään muuta kuin ommellut. Toukokuussa möin myös vanhoja kaavojani.

Kesäkuu
Kesäkuussa tulikin sitten useampi hevonen myyntiin. Minun oli alun perin tarkoitus laittaa 8 hevosta kerralla myyntiin, mutta halusin välttämättä päästä myymään keppareita, enhän ollut ainakaan kuukauteen myynyt yhtään. Niinpä päätin, että laitan 5 valmiina olevaa kepparia myyntiin. Myöhemmin kesäkuun aikana sain myös kuudennen valmiiksi.
Kesäkuussa aloin tekemään varustevinkkisarjaa, joka muuten vieläkin on kesken...upsista D:
Arabitamma Darlington

Legend Of Mercury, eli Lennu tai Merkuuri

Luster eli Lulu

Utopia eli Upis

Vivanna

Shettis Rennette

Heinäkuu
Heinäkuussa tein doninhevosta ja friisiläistä. Tarkoitukseni oli laittaa myös yksi arabi myyntiin, mutta onnistuin sössimään koko homman täysin. Olin hieman liioitellut kaavassa arabejen muotoja, sillä kaksi muuta ko. kaavalla tekemää arabia oli tehty venyvästä kankaasta, joten muodot hieman hälvenivät. Tämä kangas ei venynyt ollenkaan, joten muodot toistuivat sitten itse hevosessa yhtä liioitellusti kuin kaavassakin. Päätin "nakata hanskat tiskiin" ja unohtaa koko hevosen. Sattuu näitä vihreitä siis hieman kokeneimmillekin kepparintekijöille :)
Heinäkuun lopussa sain vihdoin Friisiläisen valmiiksi. Se oli ehdottomasti työläin hevonen, jonka olen koskaan tehnyt.
Allure Of Darkness "Kingi"

Elokuu
Elokuussa en muistaakseni ommellut yhtään mitään ja taukoilin kepparihommasta, sillä minulla oli muutto käynnissä.

Syyskuu
Sain doninhevosen valmiiksi ja se ei todellakaan vastannut odotuksiani. Olin vihainen itselleni, sillä olin parin kuukauden aikana onnistunut sössimään peräti kaksi keppihevosta. Päätin kuitenkin myydä doninhevosen tiedottomana halpaan hintaan ja sain sen sitten lopulta kaupaksi. Syyskuussa blogi oli myös pitkään kiinni, sillä uudistin hieman ulkoasua
Tiedoton "doninhevonen"
Lokakuu
Lokakuussa aloin tekemään tilaushevosia. Tein myös yhden myyntihevosen, jonka laitoin myyntiin lähempänä joulua. Lupailin tehdä myös varustepostauksen keppihevosteni varusteista + kertoa teille satulahuovantuunausprojektistani. Varustepostausta en vieläkään ole saanut aikaiseksi tehdä, eikä satulahuopakaan ole edennyt...:D
Suokki, joka tuli myyntiin lähempänä joulua
Marraskuu
Marraskuussa en kirjoittanut blogiin ainuttakaan postausta. Monta kertaa aioin kirjottaa, mutta aina se unohtui. Tein kaksi tilaushevosta, sekä ahersin joulun alla myyntiin tulevien hevosten parissa. Mietin pitkään, pitäisikö minun jättää hannover (Rony II) kesken, sillä sen rakenne ei miellyttänyt minua alkuunkaan. Päätin kuitenkin jatkaa sen loppuun, enkä todellakaan katunut sitä!

Joulukuu
Joulukuussa laitoin 5 keppihevosta myyntiin. Tai oikeastaan minun täytyi tehdä vaan neljä, sillä Kingi oli se viides. Päätin, että jatkossa alan tekemään myyntiin viiden keppihevosen ryhmiä. Eli toisin sanoen valmistan aina 5 hevosta ja laitan ne sitten samaan aikaan myyntiin, poikkeuksena ne, joita en oikeastaan ollut suunnitellut tekeväni.
Kaikki 5 hevosta menivät kaupaksi ja tilauksiakin tuli vielä kaksi. Lisäksi sain kuulla, että saan todennäköisesti keppareitani myyntiin erään ravintolan kauppapuolelle, kuten viime postauksessa sanoinkin.
Friisiläinen Allure Of Darkness eli Kingi

Hannover Rony II eli Rony

Suomenhevonen Lumienkeli eli Enkeli

Suomenhevonen ST Harmaahapsi eli Hapis

Suomenhevonen Suomineito eli Neto

New Forest tilari

Suomenhevostilari

Siinäpä oli tämä vuosi tiivistettynä :D Tammi- ja joulukuu ovat ehdottomasti olleet ne kuukaudet, jotka ovat painuneet mieleeni eniten. Ilman tammikuussa saamaani kyselyvyöryä myyntiintulevista keppareista, en varmaan koskaan olisi saanut aikaiseksi laittaa ainuttakaan kepparia enää myyntiin. Joulukuussa koko homma yksinkertaisesti räjähti käsiin ja en tehnyt vapaa-ajallani mitään muuta kuin ompeluhommia. Viimeinen naula arkkuun oli uutinen siitä, että saatan saada hevosiani kauppaan myyntiin.

Olen kirjoittanut tätä postausta pian puolitoista tuntia. Ehkä on aika päättää tämä tähän ja lähteä uuden vuoden viettoon.
Hyvää uutta vuotta teille jokaiselle :)

30.12.2014

Tilaushevoset osio päivitetty + infopostaus (jälleen)

Moikka,

Tilaushevosia käsittelevä osio on nyt päivitetty valmiiksi ensi vuotta varten. Sieltä löytyy uudet kangasvalikoimat kuin myös hinnat. Jo tilatut hevoset teen tämän vuoden hinnoin, mutta jatkossa perin tuonne Tilaushevoset -osioon merkityt hinnat.
Ensivuodesta lähtien kaikki hevoset lähetetään postipakettina ja postikulut eivät sisälly hevosten hintoihin.

Sain pari tilausta tässä tämän vuoden loppupuolella ja tilaushevoset menevät aina myytävien edelle, joten teen ne ensin ja jatkan vasta sitten myytävien parissa. Viimepostauksessa mainitsin, että tekisin pari hevosta varta vasten myyntii joulun jälkeisiin alennuksiin. En saa niitä enää täksi vuodeksi valmiiksi, mutta vaikka ne tulevatkin nyt hieman myöhemmin myyntiin, alennan niiden hintoja silti normihevosiin nähden.

Kuvassa kesällä 2014 myynnissä ollut arabitamma. Hevonen, jonka rotuleima osuu kohdalleen hyvin ja joka miellyttää jopa minun omaa silmääni.
 
Tämä ei periaatteessa tänne blogiin kuulu, mutta haluan antaa hieman vinkkiä, jos täällä perällä asut :) Tekemiäni keppihevosia saattaa tulla ensivuonna myyntiin erään ravintolan kauppapuolelle. Hepat myydään täytettynä ja keppiin kiinnitettyinä, sekä niiden mukaan tulee myös suitset.

25.12.2014

Kingin hintaa laskettu!


Heippa!

Toivottavasti jokainen teistä vietti mukavan Joulun. Nyt on kuitenkin aika pikkuhiljaa palailla takaisin arkeen. Joulualet alkaa ja sen kunniaksi Kingin hinta on 1.1 asti vain 60 € (alkuperäinen hinta on 90 €). Muut myynnissä olevat olenkin jo saanut myytyä.

Seuraava mahdollinen postituspäivä on ensiviikon maanantai (29. pv), ennen sitä paketit eivät liiku täältä mihinkään.
Huomenna pidän pienen ompelumaratonin ja tarkoitus on ommella 4 keppihevosta kasaan + jatkaa noita jo kasaan ommeltuja. Ennen uutta vuotta on siis tulossa 2 tiedotonta hevosta myyntiin hieman halvempaan hintaan. Tarkempaa infoa hinnoista tulossa myöhemmin.

Olen pahoillani kun postauksesta tuli näin lyhyt. Sain joululahjaksi uuden koneen ja tämän näppäimistöllä on mielestäni todella vaikea kirjoittaa. Tai sitten se on vain totuttelu kysymys :)

19.12.2014

Infoa muuttuvista hinnoista sekä tulevista alennuksista

Hei vain!
Myynnissä on enää 2 hevosta, sillä Hapis, Neito ja Rony on jo myyty. Päivitin viimein myös tuon "Myydyt hevoset" osion ajantasalle.
Joulun jälkeenhän tunnetusti alkaa alennusmyynnit. Kaikki 25.12-31.12 aikavälillä myyntiin tulevat tai myynnissä olevat keppihevoset tulevat lähtemään pilkkahintaan, joten pysykäähän kuulolla! 1.1 hinnat palautuvat normaaleiksi, joten ole nopea. Alennus ei koske tilaushevosia.

En ole vielä varma asiasta, mutta harkitsen tekeväni varta vasten pari tiedotonta myyntiin tuota joulun jälkeen olevaa alennusta varten. Toisaalta haluaisin keskittyä pelkästään siihen seuraavaan viiden ryhmään, mutta jotenkin vaan ajatus parin tiedottoman tekemisestä kiehtoisi.

Tilarista haaveileville tiedoksi, että tilaushevosten hinnat tulevat nousemaan 1.1 hieman, eli nyt jos koskaan on hyvä aika tilata. Vuodenvaihteen jälkeen myös kangasvalikoimat päivittyvät.

Hintojen nousu johtuu siitä, ettei minulle yksinkertaisesti jää juuri mitään käteen. Tein hieman laskelmia.
Perushevosen hinta on 20€ ja minulta menee sellaisen tekoon suurinpiirtein 5 tuntia.
- Kangas n. 3€
- Harjalanka n. 2€
- Postitus 7,60€

Käteen jää siis 7,40€ ja kun se jaetaan viiteen osaan, jää pyöristettynä 1,50€, joka siis on tuntipalkkani. Se on todella vähän ja sen takia olen tullut siihen lopputulokseen, että hintoja on nostettava hieman, tai muuten tämä homma ei vaan kannata
Ompelupöytäni nykyään...onhan se aika pieni verrattuna siihen edelliseen

Minun ei ole koskaan tarvinut vaihtaa ompelukoneeseeni neulaa, vaikka se on ollut jo useamman vuoden aktiivisessa käytössä. Nyt oli kuitenkin ihan pakko, kun neula näytti jo tuolta.

Suomenhevosen kaavan piirtelyä

Korva-armeija
Uusia kangashankintoja. Kännykän kamera "hieman" väärentää värejä, mutta kolme ylimpänä olevaa kangasta ovat fleecejä - tummanruskea, vaaleanharmaa, sekä keskiruskea. Fleecejen alla on kullanruskeaa tekoturkista, sekä viimeisenä Minkyä kahdessa eri ruskean sävyssä.

10.12.2014

Myyntiin 5 keppihevosta

Hui, vihdoinkin! Nettiyhteys on ollut viimeaikoina tosi huono, joten en saanut keppareiden myyntivideoa ladattua yhtään aikaisemmin ja halusin välttämättä sellaisen tehdä. Video löytyy Youtube kanavaltani Zaikka08, mutta videossa on täysin sama informaatio, kuin täällä blogissa.

Klikkaa oikealla puolen olevasta sivupalkista keppihevosen kuvaa, niin näet siitä lisää kuvia ja tiedot

Huomio! Joulun alla posti kulkee hitaammin kuin normaalisti. Jos siis mielit ostaa jonkun hevosista Jouluksi, niin ole nopea. Normaalisti etelä suomeen postitetut kepparit ovat olleet perillä 3:ssa arkipäivässä. Nyt joulun alla on mennyt 5 arkipäivää.

Kuvassa yksi myytävistä keppareista Suomineito "Neito"

6.12.2014

Lista ennen joulua myyntiin tulevista keppareista (+maistiaisia)

Heippa,

Nyt olen pitänyt hieman hiljaiseloa täällä blogin puolella, mutta silti on tullut ihan hirveästi ommeltua. Tuntuu, etten iltaisin enää muuta teekkään kuin koulutöitä ja keppihevosia.
Olen päässyt ompelemaan tässä myös kaksi tilaushevosta. Niitä on ollut kieltämättä aika mielenkiintoista toteuttaa, kun kerrankin on selkeä visio siitä, millainen hevosen pitäisi olla.

Sunnuntaina (tai maanantaina, riippuu miten ehdin) on tulossa myyntiin 5 keppihevosta. Joukossa on kaksi, jotka jo ennestään tiedättekin, mutta myös kolme uutta.

 Tässä ensimmäisessä kuvassa ovat ne 3 uutta hevosta. Etimmäinen on nimeltään Rony II, keskimmäinen Suomineito ja takana oleva Lumienkeli. Kaikille kolmelle on tiedot jo keksitty, mutta laitan ne tänne silloin kun teen ne myynti-ilmoitukset. Jokaisen mukaan tulee varusteita. 


 Tämä hevonen varusteineen on jo aiemmin ollut myynnissä, mutta ei mennyt kaupaksi. Nyt yritetään uudelleen


Tästäkin hevosesta olette nähneet täällä blogin puolella kuvia. Kuvassa ko. hevosen mukaan tulevat suitset ja taustalla näkyy itse hevonen...;)

Olen myös saanut aikaiseksi jatkaa sitä varustevinkki sarjaa, jonka kesällä aloitin. Seuraavan jakson on tarkoitus tulla ennen joulua.
Blogin ulkoasua pitäisi myös muuttaa hieman talvisemmaksi, mutta onhan tässä vielä aikaa + se syyslomaksi lupaamani varustepostaus on edelleen toteuttamatta. En taida luvata enää mitään :D

Seuraavat 5 keppihevosta on tarkoitus saada vielä ennen joulua valmiiksi ja myyntiin. Kenenkään joululahjaksi ne eivät varmaan enää ehdi, mutta myöhäiseksi sellaiseksi kylläkin. Tässä vielä lista niistä kaikista viidestä:

1.  Ranskanravuri
- Turparemmittömät suitset

2. Connemara
- Kankisuitset

3. Hollanninpv
- Meksikolaiset suitset
- Tarhariimu
- Riimunnaru
- Fleeceloimi

4. Lipizza
- Kankisuitset
- Ulkoloimi
- Nahkariimu
- Riimunnaru

5. Vuonohevonen
- Aachensuitset
- Kankisuitset
- Tarhariimu
- Riimunnaru

19.10.2014

ST Harmaahapsi (kuvia)


ST Harmaahapsi
"Hapis"
Rotu: Suomenhevonen
Syntynyt: 2006 (8 v)
Sukupuoli: Ori
Kasvattaja: Zaikka, Kht Snefald

Isä: Kep Mva Fn Leimu
Emä: ST Lumiliina