14.2.2015

Keppihevosten varustepostaus + maistiainen tulevasta arvonnasta

Moikka,

Uhkailin tehdä keppihevosten varustepostauksen jo syyslomalla, mutta en kertakaikkisesti saanut aikaiseksi. Nyt päätin kuitenkin että tänään teen sen ja hah, niin teinkin! Kyllähän siinä tuli pari rumaa sanaa sanottua, kun sormet jäätyivät ihan koppuroiksi ja tunnottomiksi, kun joutui vaihtelemaan keppihevosten varusteita -20 pakkasessa, mutta hengissä silti selvisin. Tässäpä teille siis keppihevosten varustepostaus :)


Vanhojen keppihevosten varusteet
Ensiksi esittelen teille vanhojen keppihevosteni, nykyisten kaappikonejeni varusteet. Nämä hevoset on tehty vuosina 2008 ja 2009. Minulla on myös muita kaappikoneja, mutta en löytänyt niiden varusteita.

Vasemmalta oikealle: Nekhyr, Doré Brise, Pontus KRW, ST Lumiliina ja ST Kelpie

Lumiliinan riimun on toiminut vihreä varsariimu, johon on tehty pari lisäreikää. Tammalta löytyi myös vaaleanruskeat meksikolaiset suitset, mutta en valitettavasti löytänyt niitä

Kelpien riimu ja riimunnaru. Riimu on punottu villalangasta ja riimunnaru letitetty. Riimussa toimii pehmusteena oikeiden hevosten pehmuste. Tämä riimu on toiminut Kelpiellä myös suitsina

Kelpien valkoinen fleeceloimi. Loimesta voi varsin hyvin päätellä, ettei suoraan leikkaaminen ole pienenä ollut vahvin taitoni :D
Nekhyrin narusta punottu näyttelyriimu

Pontuksen kankaasta tehty riimu. Kaverini käsialaa. Pontuksella oli myös hackamoresuitset, mutta en tainnut koskaan käyttää niitä, kun ne epäonnistuivat mielestäni niin pahasti

Doré Brisen riimu. Dorélla oli myös näyttelyriimu, mutta se siirtyi Alin omistukseen




Look At Me
Lauralla on suitsina perinteiset mustat suitset. Kuolaimina on kuolainavaimenperä, kun en oikein osannut siihen aikaan tehdä kuolaimia

Lauran fleeceriimu


Lauran sininen fleecepinteli





W.M Wind Whisper
Wisbellille en ole koskaan tehnyt varusteita, nämäkin ovat tulleet sen mukana. Sillä on siis martingaali ja meksikolaiset suitset olympiakuolaimella




ST Alidaar
Alilla on takulla eniten varusteita keppareistani. Suitsina sillä on aachensuitset ja kuolaimina pessoat (väärin kiinnitetyt ja vieläpä ilman ketjua...) kahdella ohjalla. Lisäksi sillä on martingaali ja valkoinen korvahuppu

Näyttelyriimuna Alilla on Dorén vanha näyttelyriimu

Alilta löytyy myös perusriimu, jossa turvalla lukee Hooligan. Kuvassa Alilla on myös fleecevuorellinen toppaloimi

Ja viimeisenä Alin varustelaatikosta löytyy sininen hivutussuoja






W.M Escape Of Island
Islan suitsutus. Suitsina toimii perus meksikolaiset yksinivelisellä fullcheek kuolaimella + martingaalilla. Islalla on muistaakseni myös korvahuppu, mutta en valitettavasti löytänyt sitä




Kep Mva Fn Leimu
Leimullekaan en ole koskaan tehnyt varusteita. Kuvassa Leimun mukana tulleet perussuitset paksulla suoralla kuolaimella.

Leimun mukana tullut riimu. Lukon saa normaalisti myös kiinni, mutta se oli hieman jäässä, joten jätin sen auki
 
 


Spotted River
Rikulle en olekaan tehnyt tänne esittelysivuja. Riku on siis erään tuttuni tekemä muistaakseni Quarter ori. Sillä on perinteiset aachensuitset suoralla kuolaimella. Kuvassa sillä on myös kaikkien heppojen yhteisessä käytössä oleva kaulanpidentäjä.

Rikun letitetty näyttelyriimu

Rikun erittäin taidokkaasti tehty ja ommeltu loimi :D
 
Siinäpäs noita varusteita. Pitää kyllä itsekin myöntää, että jonkin verran on tullut kehityttyä varusteiden tekijänä tässä vuosien varrella. En löytänyt läheskään kaikkia varusteita, mutta tuossa nyt oli ainakin nuo, mitä tähän hätään löytyi. Osan olen purannut, osa on lentänyt roskiin ja loput on muuten vaan hyvässä tallessa.
 
Tähän lopuksi vielä pieniä maistiaisia tulevasta. Minulla on ollut kova homma pitää suuni kiinni tästä asiasta, mutta nyt en vaan yksinkertaisesti pysty siihen. Olenkin jo Youtuben puolella kertonut, että kun 500 tilajaa tulee rikki, niin pidän arvonnan ja se ei ole enää kaukana (myös blogien lukijat saavat osallistua siihen). Arvonnassa arvon 3 pakettia, joista yksi sisältää keppihevosen ja suitset sille. Minä maksan myös postikulut, joten periaatteessa keppihevonen on täysin ilmainen :) Tuossa alhaalla näette vielä kuvan siitä, minkä värinen heppa tulee olemaan



3 kommenttia:

  1. Ihania varusteita ja heppoja ^^
    Vau, tosi iso arvontapalkinto, himoitsen ja kuolaan perään :P Nostan hattua sille joka tuon voittaa :D Seuraavaa postausta odotellessa :,3

    VastaaPoista
  2. Olen odottanut arvontoja, mutta en ehtinyt tähän mukaan. Haluaisin noin hienon keppihevosen. Voisitko taas jossain kohtaa tehdä uuden arvonnan? Minulla on jo kaksi keppihevosta Nipsu ja Didi, mutta taas tekee mieli uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ei kyllä valitettavasti ole tulossa arvontoja vähään aikaan. Keppihevonen on kuitenkin suhteellisen suuri ja arvokas arvontapalkinnoksi, joten kovin usein en halua sellaista arpoa.

      Poista

Luethan postauksen ennen kysymistä? Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita.
Myynnissä olevat keppihevoset löytyvät blogin oikealla puolella olevasta sivupalkista "Myytävät" tekstin alta. Mitkään muut keppihevoset eivät ole myynnissä.