1.4.2016

Tilariosio jälleen auki!

Valitin viimepostauksessa, että viimeaikoina on tullut ihan järjettömän paljon peruutuksia niin myynti- kuin tilaushevosissa, jonka takia motivaationi keppihevosten suhteen oli täysi nolla. Postauksen kommentointiosioon oli tullut hyvä ehdotus liittyen tilauskeppihevosiin. Kommentoija kertoi itse perivänsä varausmaksun alkaessaan tekemään tilauksia. Pyörittelin ideaa muutaman päivän päässäni ja kieltämättä se kuulosti tosi hyvältä.

Siispä tästä lähtien tilauksista peritään 5€ varausmaksu, joka vähennetään kyllä hevosen lopullisesta hinnasta. Varausmaksu palautetaan, mikäli tilattu keppihevonen ei ole sellainen kuin tilaaja oletti, eikä sen takia ole halukas ostamaan keppihevosta. Varausmaksua ei palauteta, jos tilaaja aikoo ostaa tilaamansa hevosen, muttei maksakaan sitä. Lisäksi tilauskaavakkeeseen on tästä lähtien laitettava myös huoltajan nimi ja puhelinnumero, jotta voin epäselvissä tilanteissa ottaa suoraan huoltajaan yhteyttä.

Tilarisivu on nyt siis auki ja kokonaan päivitetty. Tällä hetkellä tilauskeppihevosille ei voi tilata mukaan muita varusteita kuin suitset, sillä tilausvarusteosion päivittäminen onkin sitten hieman pidempi prosessi.

Tilarisivulle pääset blogin bannerin alapuolelta klikkaamalla kohtaa "tilauskeppihevoset".

Entinen keppihevoseni Red Blood KRW "Booli". Booli on tehty muistaakseni vuonna 2012 tai 2013

8 kommenttia:

  1. Anonyymi5/4/16 21:00

    Laitoin sähköpostia! :)
    T. Miranda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi9/4/16 19:22

      Sain luvan hevosen ostoon jo nyt -> laitoin sähköpostilla tilauskaavakkeen! :)

      Poista
  2. Voisin harkita tilaamista, ovathan hevosesi aika hienoja! Kuinka pitkään otat tilauksia vastaan? Milloin tulee uusi postaus tai uusi yt video?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! :) En osaa vielä sanoa kuinka pitkään otan tilauksia vastaan. Varmaankin niin kauan kuin aikaa riittää tilareitten ompeluun

      Poista
  3. onko kamala jono? tarkotan jos tilaan ni onks monta mua enne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonossa on kaksi tilausta tällä hetkellä. Tosin toinen tilaajista tilasi kaksi kepparia, eli yht. 3 kepparia olisi ennen sinun tilaustasi, jos tilaisit

      Poista
  4. Voisitko tehdä Q&A? Jaa ihan näin btw että ratsaststko itse enää keppihevosilla? Ja teetkö postauksen valmistuneista (^) tilareista kun ovat valmiit? Kädenjälkesi on aivan upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Q&A ja kuvat valmistuneista tilareista ovat uusimmassa postauksessa, jonka hetki sitten julkaisin. Tuo q&a olikin ollut mulla jo pidemmän aikaa suunnitteilla.
      En ratsasta itse enää keppihevosilla, koska mielikuvitukseni ei riitä. Kiitokset! :)

      Poista

Luethan postauksen ennen kysymistä? Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita.
Myynnissä olevat keppihevoset löytyvät blogin oikealla puolella olevasta sivupalkista "Myytävät" tekstin alta. Mitkään muut keppihevoset eivät ole myynnissä.