31.12.2015

Vuosi 2015 tiivistettynä

Ajattelin tehdä postauksen, jossa käyn hieman läpi kulunutta vuotta. Tein samanlaisen postauksen myös viimevuodesta, joten miksei tehtäisi tästä samalla perinnettä :)


Tammikuu
Pidin tammikuun alkupuolella hieman taukoa tilareista, sain kuitenkin kaksi tilausta tehtyä. Kingi oli tulossa tuolloin uudelleenmyyntiin, kun ostajasta ei kuulunutkaan enää mitään. Tammikuun aikana ei tullut muita myytäviä

Allure Of Darkness "Kingi", tehty kesällä 2014

Tilari, jolle tuli mukaan kuvassa olevat suitset. Tehty tammikuussa 2015

Tilari, muistaakseni rodultaan shettis. Mukaan tuli kuvassa näkyvät turparemmittömät suitset ja korvahuppu, sekä niiden lisäksi vielä musta tekonahkariimu

Helmikuu
Helmikuussa ei tainnut olla yhtään hevosta myynnissä. Toteutin omien keppihevosteni varustepostauksen. Tein myös kepparivarustevinkkisarjan 5. osan, jossa näytin, miten teen keppareille perussuitset. Sillä videolla on jo yli 12 000 näyttökertaa!

Laitoin varustepostaukseen kuvan myös vanhoista keppihevosistani, joilla ei ole esittelysivuja täällä blogissa. Kuvasta uupuu muutama muu keppari

Varustepostauskuva, Wisbellin suitset ja martingaali


Varustepostauskuva, Rikun suitset ja kaulanpidentäjä

Maaliskuu
Maaliskuussa järjestin arvonnan 500 youtubetilaajan kunniaksi. Arvoin kolme pakettia ja yhdessä paketissa oli keppihevonen suitsineen. Tilarit taisivat olla tauolla ja myytäviä hevosia ei ollut
Arvontahevonen suitsineen

Huhtikuu
Tein kaksi tilaushevosta eräälle kaupalle ja ne menivät sinne myyntiin, mutta ne pystyi ostamaan myös täältä blogin kautta. Myyntiin tuli myös kaksi joulualennusheppaa, sillä olin pitänyt pitkän tauon ompelemisesta, koska se oli tuntunut koko kevään niin vastenmieliseltä. Laitoin myös Kingin uudelleenmyyntiin.
Tein huhtikuussa myös videon keppihevosen kaavan piirtämisestä
Ilman suitsia olevat hevoset olivat joulun jälkeisessä alennuksessa ja suitsipäiset olivat kaupan tilareita

Toukokuu
Toukokuun puolenvälin tienoilla myynnissä oli enää Kingi, sekä edellisen kuvan musta hevonen ruskeilla suitsilla, joten päätin laittaa hepat hetkeksi alennukseen.
Toukokuussa myös varmistui, että pääsen Kemijärven raveihin myymään keppihevosia.
Ompeluhommat edistyivät urakalla. Minulla oli kuusi hevosta työnalla, joista yksi valmistui ja tuli myyntiin toukokuun loppupuolella

Hevospesue

Vasemmalta oikealle: hollanninpv, vuonohevonen, prinsessaponi

Toukokuun lopulla myyntiin tullut vuonohevonen Anja. Mukaan tuli kuvassa näkyvät suitset ja alemman kuvan riimu ja naru




Kesäkuu
Kesäkuussa myyntiin tulikin sitten viisi hevosta - hollanninpuoliverinen, prinsessaponi, ranskanravuri ja connemara, sekä lisäksi tilari, jonka lupauduin tekemään poikkeuksellisesti, mutta se ei sitten kelvannutkaan.
Kesällä lupauduin tekemään tilauksesta aiemmin myymälleni keppihevoselle suitset riimun ja narun. Tein kesäkuussa myös kysymyspostauksen

Hollanninpuoliverinen, mukaan tuli meksikolaiset suitset, sekä alemmassa kuvassa näkyvät riimu, naru ja loimi


Prinsessaponi, mukaan tuli kuvassa näkyvät suitset

Arabitilari, mukaan tuli mustat turparemmittömät suitset


Connemara, mukaan tuli kuvassa näkyvät suitset

Ranskanravuri, mukaan tuli kuvassa näkyvät suitset


Tilauksesta tehdyt suitset, riimu ja naru

Heinäkuu
Heinäkuussa olin todella aktiivinen keppihevoshommien suhteen. Myös silloin tuli 5 keppihevosta myyntiin; lipizza, kaksi suomenhevosta, shettis ja russponi. Olin myös raveissa keppihevosteni kanssa. Moni niitä kävi katsomassa ja pyörittelemässä, mutta kukaan ei ostanut, sillä en ollut laittanut hevosille keppiä valmiiksi.
Heinäkuussa laitoin vanhoja kaavoja myyntiin, niistäkin tuli paljon kyselyitä ja taisipa joitain mennä myös kaupaksi. Jatkossa tuskin myyn enää kaavoja.
Heinäkuun puolessavälissä alkoi kesäale, eli kaikkien myynnissä olevien hevosten hinnoista lähti -20% pois. Alennukset kestivät nelisen päivää ja sain niiden aikana myytyä connemaran, toisen suomenhevosista ja prinsessaponin. Valitettavasti kuitenkin suomenhevosen ja prinsessaponin ostaja perui, eli molemmat tulivat uudelleen myyntiin elokuun alkupuoliskolla.
Julkaisin myös keppihevosvarustevinkki videon, jossa kerroin, miten teen meksikolaisen turpahihnan keppareille. Minun tallini hevoset myös tarjosivat sukua.
Aivan heinäkuun lopussa aloin ottamaan tilauksia vastaan ja kolme ensimmäistä sai alennuksen tilauksistaan.

Lipizza, mukaan tuli kankisuitset, sekä alemmassa kuvassa olevat riimu, naru ja loimi


Suomenhevonen, mukaan tuli kuvassa näkyvät suitset, sekä alemmassa kuvassa olevat riimu ja naru


Toinen suomenhevonen, mukaan tuli kuvassa näkyvät turparemmittömät suitset

Shetlanninponi, mukaan tuli kuvassa näkyvät turparemmittömät suitset

Russponi, jonka mukaan ei tullut varusteita

Elokuu
Päätin pitää prinsessaponia ja toista suomenhevosta alennuksessa vielä hetken, vaikka kesäale olikin jo loppu. Molemmat menivät kesäalen aikana kaupaksi. Lisäksi myös russponi myytiin ja lipizza oli myyty jo aiemmin heinäkuun puolenvälin tienoilla. Suomenhevosen ja russponin ostaja tilasi hevosten mukaan myös varusteita (suomenhevoselle kanget ja riimun ja russponille suitset ja riimun).
Elokuussa tein koulujenalun kunniaksi myyntiin 8 värikästä riimunnarua, mutta ne eivät tuntuneet saavan kovin suurta suosiota.
Puolessa välissä elokuuta sain myös ensimmäisen keppihevostilauksen tauon jälkeen. Hevosen rotu taisi olla hollantilainen puoliverinen ja sen mukaan tuli varusteita. Elokuun aikana minulta tilattiin myös korvahuppu ja myöhemmin rintaremmi.
Elokuussa aloin suunnittelemaan syksy/talvi "mallistoa", eli käytännössä siis päätin, että teen tietyn määrän hevosia ja tietyn määrän varusteita ja laitan myyntiin samana päivänä. Varusteiden ja hevosten piti olla tehtyjä syksy/talvi 2015 muotivärejen mukaan, sekä kaikkien varusteiden värejen ja kokojen oli sovittava kaikille mallistossa myynnissä oleville hevoselle. Kuulostaako monimutkaiselta, eh?
Elokuun loppupuoliskolla päätin laittaa kaikki jäljellä olevat hevoset -40% outlet alennukseen.

Yksi myyntiriimunnaruista

Ensimmäinen tilari tauon jälkeen

Tilarin mukaan tilatut varusteet

Suomenhevosen ja russponin mukaan tilatut suitset

Suomenhevosen ja russponin mukaan tilatut riimun

Tilauskorvahuppu

Syyskuu
Syyskuun alussa russponi ja suomenhevonen tulivat uudelleen myyntiin ostajan perumisen vuoksi. Tässä vaiheessa olin jo todella ärsyyntynyt ja laitoin hevoset suoraan -40% outlet alennukseen, josta molemmat menivät pian kaupaksi.
Syyskuussa ei tullut yhtään uutta myyntihevosta, sillä valmistin silloin syksyn ja talven mallistoa
Snefaldin syksy/talvi 2015 "malliston" heppaset

Lokakuu
Myöskin lokakuu oli myyntihommien osalta hiljaista aikaa, sillä ompelin mallistoa. Lokakuun puolenvälin tienoilla sain yhden tilauksen, jonka sain loppukuusta tehtyä. Tein myös instagramin. Sen ei ollut tarkoitus olla mikään keppari ig, mutta täytyy kyllä myöntää, että suurin osa kuvista on nimenomaan keppihevosaiheisia.
Blogiin julkaisemani sneak peek kuva tulevasta "mallistosta"

Lokakuussa tehty andalusialaistilaus, mukaan tuli kuvassa näkyvät turparemmittömät suitset

Marraskuu
Marraskuussa alkoikin sitten tulla pieni paniikki, kun tilauksia alkoi tulemaan ja mallisto oli vielä kesken. Monta kertaa mietin, että miten ihmeen kaupalla tulen selviämään tästä kaikesta. Noh, hyvin selvisin, vaikka tiukille ottikin! Sain malliston ommeltua lokakuun puolenvälin tienoilla ja pian sen jälkeen julkaisin sen.
Marraskuun aikana tein myöskin viisi tilauskepparia.

Vuonohevostilari

Eestinhevos(?)tilari, mukaan tuli kuvassa olevat suitset

Friisiläistilari

Connemaratilari, mukaa meni kuvassa olevat suitset

Andalusialaistilari, jonka mukaan tuli läjä varusteita. Kuvat alempana

Riimu tekonahasta

Meksikolaiset suitset tekonahasta

Näyttelyriimu ja tekonahkanaru ketjulla

Sadeloimi fleecevuorella

Ps Of Sweden high jump -suitset

Malliston hevonen, tehty welsh B kaavalla

Malliston hevonen, tehty welsh A kaavalla

Malliston hevonen, tehty oldenburgin kaavalla

Malliston hevonen, tehty englantilaisen täysiverisen kaavalla

Malliston hevonen, tehdy hollannin puoliverisen kavalla

Malliston rintaremmi

Malliston korvahuppu

Malliston suitset remonttiturpahihnalla

Malliston näyttelyriimu

Joulukuu
Joulukuun aikana kaikki malliston hevoset menivät kaupaksi, sekä myöskin osa malliston varusteista. Tein vielä neljä tilaushevosta ja 21. joulukuuta, kun sain viimeisen tilauksen valmiiksi, päätin, etten enää tänä vuonna ompele yhtä ainuttakaan kepparia.

Andalusialaistilari, jonka mukaan tuli kuvassa olevat riimu, naru ja sadeloimi

Samaisen andalusialaisen mukaan tuli myös kuvassa olevat suitset

Suomenhevostlari, mukaan tuli kuvassa oleva riimu, naru, sekä kaksi fleeceloimea

Suokkitilarin mukaan tuli myös ruskea riimu, oranssi naru ja beige toppaloimi

Sekä meksikolaiset suitset

ja lyhyt suoja

ja turkoosi sadeloimi & ruskeat turparemmittömät suitset

Sekä vielä mustat turparemmittömät suitset

Hollanninpuoliveritilari, mukaan kuvassa olevat turparemmittömät

Missouri Fox Trotter tilari

Tämä vuosi on antanut minulle niin paljon kaikkea ja olen kehittynyt hirveästi ompelijana. Ajatus huimasta kehityksestä on saanut minut vain jatkamaan ompelua, vaikka se on välillä vastenmieliseltä tuntunutkin. Vähän ajan päästä kuitenkin huomaan, kuinka paljon pohjimmiltani rakastankaan tätä hommaa ja kuinka hyvälle tuulelle tulen, kun saan jotain valmiiksi.
Mutta nyt on vuosi 2015 sitten virallisesti paketissa minun osaltani ja keppihevosrintamalla vuoteni meni paremmin kuin hyvin! Laskin juuri, että ompelin tänä vuonna yhteensä 34 kepparia, joka ainakin minulle on suuri määrä. Nyt on kuitenkin aika sanoa heipat vuodelle 2015 ja kääntää katse kohti vuotta 2016. Infopostausta kevät/kesä mallistosta, kevään myyntihevosista ja tilareista on luvassa pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luethan postauksen ennen kysymistä? Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita.
Myynnissä olevat keppihevoset löytyvät blogin oikealla puolella olevasta sivupalkista "Myytävät" tekstin alta. Mitkään muut keppihevoset eivät ole myynnissä.