11.11.2015

Muutama sananen tilareista

Heippa!

Lupailin viimeisimmässä postauksessa, että kaikki marraskuun loppuun mennessä tilatut hevoset ehtivät jouluksi. Joudun kuitenkin vetämään sanani takaisin, sillä tilauksia on tullut ihan tolkuton määrä ja ehdottomasti enemmän kuin osasin odottaa.

Tällä hetkellä jonossa 7 tilausta, joista 6 ehdin saada ennen joulua valmiiksi, jos oikein pistän itseni koville. Tilauksia saa toki edelleen laittaa tulemaan, mutta niiden valmistuminen menee ensivuoden puolelle. Otan tilauksia nyt ainakin tammikuun puoleenväliin saakka, jonka jälkeen pidän niistä pienen tauon ja keskityn pelkästään myyntihevosen ompeluun.
Minulla on ollut kieltämättä hieman liian monta rautaa tulessa, jonka takia myös malliston myyntiin laittaminen on viivästynyt enemmän kuin oli tarkoitus. Nyt alkaa kuitenkin loppu häämöttää ja uskallan luvata, että se tulee myyntiin tässä parin viikon sisällä.

Tilausheppojen ja varusteiden materiaalit päivittyvät vuoden vaihteessa.


Vuonohevostilari



Eestinhevostilari, mukaan tuli meksikolaiset suitset keskiruskeasta tekonahasta, extrasoljet poskihihnoissa

5 kommenttia:

  1. Ihan vaan mietin että meneekö ne ruskeat remonttiturpahihnalla varustetut suitset sille harmaalle Welsh B kepparille?

    VastaaPoista
  2. Onko sulla instagram keppari tiliä ja oot toosi hyvä tekee kepparei voitko tehdä you tubeen May day? 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Ei ole varsinaisesti kepparitiliä, mutta postauksessa mainitsemalleni ig tililleni lisäilen myös keppareista kuvia. Tarkoitukseni on tehdä arkimyday ensiviikolla ja julkaista se varmaankin jouluviikolla.

      Poista

Luethan postauksen ennen kysymistä? Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita.
Myynnissä olevat keppihevoset löytyvät blogin oikealla puolella olevasta sivupalkista "Myytävät" tekstin alta. Mitkään muut keppihevoset eivät ole myynnissä.