25.7.2014

Huh, suuri urakka pian ohi!



















 Hellurei,

kuten otsikosta voi jotenkuten päätellä, olen pian saamassa Friisiläistä valmiiksi. Uskallan jopa luvata, että se tulee myyntiin ensiviikon alussa.
Itse hevonen valmistui eilen (noh okei, silmät ja sieraimet puuttuu vielä, mutta minulla on tapana tehdä ne vasta sitten, kun kaikki on valmista) ja pääsin aloittamaan suitsien teon. Barokkityylisten suitsien toteuttaminen tuntui aluksi tosi vaikealta, mutta kun etenin vähän kerrallaan, pääsin pian kärryille. Suurin ongelmani oli, millä saan metallikoristeet kiinnitettyä nahkaan. Hetken isäni romuvarastoja pengottuani, löysin kuin löysinkin liimaa, jolla koristeiden pitäisi pysyä visusti kiinni nahassa.
Voisin jopa sanoa nauttineeni näiden suitsien teosta. Kun teen englantilaistyylisiä suitsia, teen kaikki osat aina samassa järjestyksessä. Englantilaisissa suitsissa on harvoin mitään kovin ihmeellisiä koristeita, joten niiden teossa ei järjin mielikuvitusta ja luovuutta tarvita. En koskaan aijemmin ollut tehnyt barokkisuitsia, eikä minulla ollut minkäänlaista käsitystä, mitä kannattaisi lähteä tekemään ensin. Materiaalina oli tekonahan sijaan oikea nahka, joka oli paljon pienimmissä paloissa kuin tekonahka, joten jouduin todella miettimään mitä leikkaan ja mistä kohtaan. Virheille ei juuri ollut varaa. Kerrankin keskityin johonkin kunnolla. Voi että, voisin hehkuttaa näistä suitsista vaikka kuinka kauaa. Huomenna minun ei varmasti tarvitse pakottaa itseäni jatkamaan suitsien tekoa.

Lupaamani hackamore video tulee tämän viikon lopussa. En ole vielä ehtinyt aloittaa tekemään sitä, koska olen ollut niin fiiliksissä friisiläisestä ja sen varusteista. En ole unohtanut lupaustani, video on siis tulossa :)


Otsapanta
Kuolaimet
Poskihihna
Kuolaimet kiinnitettynä poskihihnoihin, sekä otsapanta ja niskaosa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luethan postauksen ennen kysymistä? Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita.
Myynnissä olevat keppihevoset löytyvät blogin oikealla puolella olevasta sivupalkista "Myytävät" tekstin alta. Mitkään muut keppihevoset eivät ole myynnissä.