13.7.2014

Tämänhetkisen ompelutilanteen päivittelyä

Moikka,
ajattelin tehdä postauksen, jossa kerron tämänhetkisestä ompelutilanteesta.
Suurimman osan kaavoista olen tehnyt, vielä pari puuttuu. Olen myös saanut osan jo piirrettyä kankaaseenkin ja leikattua irti.
Tällä hetkellä yritän kuitenkin keskittyä vain kolmeen hevoseen kerrallaan. Työnalla on nyt Friisiläinen, Doninhevonen, sekä Arabi.


 Friisiläinen tulee ehdottomasti olemaan työlän hevonen, mitä olen koskaan tehnyt. Tuskailin kovasti hevosen korvien kanssa, sillä mikään ei ole inhottavampaa, kuin kiinnittää korvia karvakankaasta tehtyyn hevoseen. Friisi on saanut myös harjan, mutta se täytyy vielä avata ja siitä vasta kova urakka tuleekin. Hevosen harja on pitkä ja paksu. Jo pelkästään etuharjan avaamiseen vierähti kaksi ja puoli tuntia, voin vain kuvitella kuinka kauaa menee koko harjan avaamiseen...




Doninhevosen kanssa tuli aika paljon ongelmia. En ollut koskaan aijemmin ommellut kyseisestä kankaasta. Kangas vaikutti hyvin paljon fleeceltä, mutta ei sitä kuitenkaan ole. Täyttövaihe oli yhtä tuskaa ja jouduin moneen otteeseen ottamaan hevosesta täytteet pois ja ompelemaan jotkut kohdat uudelleen, sillä ne eivät vain tuntuneet asettuvan oikella tavalla. Huh, en taida nyt vähään aikaan ommella tuosta kankaasta kepparia. Donilta puuttuu enään silmät ja sieraimet, niin se on valmis. Haluan tosin vielä muokkailla sen kaulaa, sillä se on turhan ohut verrattuna hevosen päähän. Kaavaa piirtäessäni piirsin hevosen vielä kaiken lisäksi turhan rentoon muotoon ja se jos mikä on tuottanut tosi paljon päänvaivaa.

Arabin olisi pitänyt olla jo viimeisimpien myyntihevosten joukossa myynnissä, mutta jostain syystä sen kanssa tuli ompeluvaiheessa tosi paljon ongelmia ja jouduin purkamaan sitä hieman. Kangas ei jousta yhtään ja useampi purkauskerta saa jo itse kankaankin hieman purkautumaan. En vain yksinkertaisesti jaksanut hevosta enään, joten jätin sen toistaiseksi kesken. Nyt olen joutunut purkaamaan sitä jo kaksi kertaa ja vielä yksi olisi edessä. Sitten vielä kunnon täyttö, niin hevosen pitäisi alkaa jo pikkuhiljaa muistuttaa normaalia eläintä. En silti voi taata, että tämä tulisi myyntiin. Hevosella on sama kaava kuin Vivannalla ja Darlingtonilla. Tämä kangas ei tosin jousta yhtään, toisin kuin Vivan ja Darlin kangas, joten täytöstä voi tulla todella haastava. Kun tein arabikaavaa, piirsin siihen tarkoituksella hieman liioitellut muodot, jotka "pehmenevät" kun kangas venyy ja näin voisin muokkailla vielä enemmän arabin siroutta ja piirteitä täyttövaiheessa. Tosin en tullut ajatelleeksi, että tämä toinen kangas ei veny...voitte siis vain kuvitella miltä arabi tällä hetkellä näyttää. Kuvaa en vielä toistaiseksi viitsi pistää :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luethan postauksen ennen kysymistä? Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita.
Myynnissä olevat keppihevoset löytyvät blogin oikealla puolella olevasta sivupalkista "Myytävät" tekstin alta. Mitkään muut keppihevoset eivät ole myynnissä.